Aika paljon on kumirouhetta pöllynnyt siitä kerrasta, kun ensimmäisen kerran olin jenkkifutiksessa sivurajalla. Mitään en tiennyt lajista ja vielä vähemmän siitä, mitä huolto tekee. Urheiluhieronnan harjoittelutunteja oli saatava ja Trojans oli hyvä paikka opettajan mukaan niitä kartuttaa.
Vuosi taisi olla 2004 ja paikkana ah niin ihana ja vesieläimistään tunnettu Seinäjoki, kun ensimmäisen kerran olin sivurajalla pelissä. Kenttäkin oli tuolloin todella mallia ”Swamp”, joten riittänee jos mainitsee, että satoi, oli hyttysiä ja myllätty mutapohjainen suo-nurmikko-mikälie tuoksahti mukavalta. Taidettiin jopa hävitä..Vannoin silloiselle opiskelukaverilleni, Katjalle, että näiden opiskeluun kuuluvien harjoittelutuntien jälkeen en enää ikinä tulisi ”tänne”. Kerroin myös, että kyseessä täytyy olla maailman typerin peli monestakin syystä; kestää 3h, kaikki juoksee kasaan, keltaisia lippuja lentää ja lopputulos selviää ehkä sen 3h jälkeen. EI EI JA EI enää ikinä uudestaan. Kesä 2004 reissattiin pitkin kesäistä Suomea bussilla, kuinkas muutenkaan, ja silloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä.
Kesällä 2005 taisin jo huutaa sujuvasti sivurajalla ”heittää!!” ja ”pallo!!” mutta siitä en ole yhtään varma, että tajusinko lopulta miksi niitä edes huudetaan. Maailman typerimmästä lajista oli tullut jo hieman jotain muuta.
Pitihän sitä itsekin käydä pelaamassa kaikki mahdolliset variaatiot niin semi-contact, lippupallo kuin ihan ”oikea” jefukin. Kaiken sai mahdutettua aina kalenteriin, niin omat, kuin huollettavan porukan pelitkin. Ehkä sitä on myös joskus (aina) käynyt niin, että pelireissut ovat ajaneet muiden juhlien yli. En osaa sitäkään oikein pyytää edes anteeksi. Toisaalta kaikki kaverit ovat olleet aina siellä kentällä, kentänlaidalla tai ainakin buffetissa tekemässä jotain. Muilta osin pitää toki osoittaa kiitosta siitä, että olen saanut tulla ja mennä yli 10v. jefun mukana aika vapaasti, ilman että sitä on koitettu ulkopuolisten taholta kauheasti rajoittaa 😀
Aika usein kysytään siitä, että miten paljon tässä lajissa tapahtuu kaikkia isoja loukkaantumisia. Itse olen nähnyt koko aikana ehkä kaksi isompaa, eivätkä nekään mitään sellaista, josta eivät pelaajat olisi selvinneet todella hyvin. Kärjistetysti voisi sanoa, että vähän ruuvia, mutteria ja taitava ortopedi, niin hyviä niistä on tullut. Niin, ja tietysti se kuntoutus..sitähän ei voi korostaa ikinä liikaa.
En ehkä silloin Seinäjoella ensimmäisessä pelissä kauheasti miettinyt, että mihin kaikkialle tämä homma voi mukanaan viedä. Se kävi kyllä aika nopeasti selväksi, että bussissa saa istua kaikki kesät ja joskus reissata vähän muutenkin. Ja aina puuttuu joltain jotain…:D Ja se mitä ei huollolla mukana ole, niin sitä ei tarvita.
2010 pääsin ensimmäistä kertaa maajoukkueeseen Ilonan ”aputytöksi” EM-kisoihin Frankfurtiin. Nyt tuntuu, etten tuntenut silloin ketään ja osasin vielä vähemmän. Kokemuksena aivan huippu. Vai mitä sanotte siitä, että huolto matkusti pakettiauto- laivat- pakettiauto- mallisella reissuratkaisulla Helsingistä Frankfurtiin ja takaisin. Voin kertoa, että Jumper kiihtyi maksimissaan siihen 111km /h autobahnilla ja vasemmalla kaistalla veti Lamborghinit ja muut ihan vähän kovempaa ohi. Hyvä reissu, hyvä porukka!
2014 EM-Kisat Itävallassa, St Pöltenissä ja Wienissä, ovat olleet omalla tavallaan kohokohta tälle Jaybirdia ja teippiliimaa hengittävälle ihmiselle. Ja ne stadionit..eikä puhuta edes mistään isoista paikoista vielä.
Huolto ja ”trainerin” homma on tiimityötä. Ilman toisia on hankala tehdä mitään. Ja yksinään olisi aika paljon vartijana. Kuten joskus joku sanoikin, niin ”huolto ja muut turistit ne siellä vaan reissaa”. Uskoisin, että sportti-ihmiset tietävät että huollolla ja muilla turisteilla saattaa olla joskus kaikenlaista pikkupuuhaa läpi päivien ja joskus jopa yöllä. Ja silti kun marssitetaan täysi rosteri uusissa pelivermeissä pelaamaan ja edustamaan Suomea, niin voidaan heittää yläfemmaa keskenämme siitä, että ”jee, ehdittiin ommella logo” ja ”huh, saatiin sittenkin tolle Virtaselle paita päälle, mutta toivotaan nyt vielä että se saa kädet ylöskin tuossa paidassaan”. Puhumattakaan niistä tyypeistä joita on saatettu pelikuntoon venyttämällä, vanuttamalla ja teippaamalla. Jostain kumman syystä myös huoltoporukan huoltohuone on se paikka, jossa on huonoimmat jutut, paras seura ja aina joku keittämässä kahvia. Tai jos ei keittämässä, niin vaatimassa että sitä keitetään 🙂 Ja aina se on myös täynnä porukkaa ja useimmiten vain hengaamassa.
Ensimmäisessä pelissä sivurajalla en ymmärtänyt mitään itse lajista. Saatika, että olisin tajunnut harttareita tai kypärää. Nykyään tulee korjailtua kaikenlaista aika sujuvasti. Tai niin ainakin väitän. Paljon saa nippusiteillä hoidettua 😉 Urheiluteipin suhteen minusta on kehkeytynyt ”aika tarkka” eli toisin sanoen hyvällä omallatunnolla teippaan vain Jaybirdillä. Ja tämä ei ole maksettu mainos.
Kaikki ei suinkaan ole kivaa, mukavaa ja onnellista. Välillä on ollut peräkkäisiä kausia, että on hävitty peli toisensa jälkeen putkeen. Ja silti lähdetty joka armas viikonloppu bussilla jonnekin. Ja hävitty. Ja kiukuteltu. Ja oltu muuten vaan aika täynnä toisiamme tai jefua. Joinain aikaisina kesäaamuina on kieltämättä käynyt mielessä, että jonkun pienemmän porukan huoltaminen voisi olla helpompaa. Tai että aurinkoiset kesäpäivät voisi viettää muutenkin kuin seisomalla jossain tyhjällä kentällä keskellä ei mitään vain tämän onnettoman jenkkifutiksen vuoksi. Mutta kun homma alkaa taas rullata omalla painollaan, niin ei sitä ole osannut oikein ajatella että antaisi olla. Tai että olisi luovuttanut kesken pahimman tappioputken.
Kun puhutaan isoista stadioneista, niin ei voi olla mainitsematta tammikuuta 2015. Omanlainen unelmansa kävi toteen, kun pääsin Dallasiin ja AT&T:lle pyörimään. Cowboys fanille aika kova juttu myös 😉 Saatettiin siellä vähän huoltaakin kansainvälistä porukkaa 10 päivän ajan ja päästä teippaamaan Cowboysien pukuhuoneessa olevaan erilliseen huollon huoneeseen. Huone sinällään on hieman virheellinen käsite koska kyse oli isosta tilasta jossa oli teippauspenkkejä ainakin 6-8, omat kylmäaltaat ja erillinen huone hierojalle ja aika paljon muutakin. Suomalaisena ei tarvinnut kyllä hävetä ollenkaan omaa tietotaitoaan, vaikka perus-pessimistinä aina luulemme että ”emmää mittää ossaa”. Kyllä osaatte ja kyllä osaamme!
Jossain vaiheessa pakollinen opiskeluharjoittelu on muuttunut vapaaehtoistyöksi ja siitä harrastukseksi. Työksi en ole sitä koskaan osannut sanoa, koska urheiluseuratoiminta Suomessa on vapaaehtoistoimintaa sanan suurimmassa merkityksessä. Pelkkä niin sanottu ”huollon” rooli on jäänyt jo vuosia sitten taakse ja matkalla on tarttunut mukaan kaikenlaista vastuuhommaa omassa seurassa.
Olen pyyteettömästi kiitollinen siitä opista, jotka olen tämän ”kesäduunini” kautta onnistunut saamaan. Nöyrä kumarrus tästä esimerkiksi Tampereen suuntaan. Ei ole ollut asiaa, vammaa, teippausta tai muutakaan, jota ei olisi sieltä voinut kysyä tai pelkästään pallotella omia ideoitaan. Toisaalta on pakko nostaa myös hattua niille ihmisille, jotka minut alun perin saivat vapaaehtoisesti seisomaan tämän hassun lajin sivurajalle, vapaaehtoisesti. Ja se huolto, se voi olla kaikkea maan ja taivaan väliltä joten mitään suoraviivaista opaskirjaa siitä on turha odottaa. Ei sellaista ole ja vaikka olisikin niin se mikä toimii täällä, ei toimi tuolla.
Lopuksi vielä pieni kirjoitus. Alun perin tämä on kirjoitettu 2014 Suomi-Ruotsi- pelin jälkeen helsinkiläisessä kahvilassa hyvässä seurassa. Hyvät tyypit; tiedätte keitä olette ja mulla tulee aina olemaan laukussa rulla urkkateippiä jos tulee hätä ❤
”Pulloittain teippiliimaa, ommeltuja pelipaitoja ja pelihousuja, hierottuja jalkoja ja niskoja, korjattuja kypäriä ja henkisiä kolhuja, huonoja vitsejä iltakaupalla pitkin Eurooppaa, iltasatuja, vähän kyyneleitä mutta paljon naurua. Ja tietysti; kilometrikaupalla urkkateippiä. Siitä on mun jefupallonmuotoinen ❤ tehty”
❤ JJ
sivurajalla 